Kaikkein helpointa toisten ihmisten tuomitseminen ja käyttäytymisen arvostelu on näemmä ihmisille, keiden oma pesä on likaisin..
Kaiken lisäksi muisti tahtoo olla niin lyhyt, omalta kohdaltani sanoisin, "siunaus", mikäli olisin uskonnollinen. Muistini on tarkoituksellisen huono ikävien asioiden suhteen. Oikeasti en tahdo muistaa millään kokemiani loukkauksia, hämärästi saatan muistaa sen, että minua vastaan on rikottu, mutta mitä ja miksi? Anteeksiantokin on tästä syystä helppoa. Vaikka kaikkein tärkeitä anteeksianto onkin juuri anteeksiantajalle, kohteelle se useinkin on aivan samantekevää. Mutta se että kantaisin kaunaa ja katkeruutta vuositolkulla.. Toivottavasti en koskaan joudu kohtaamaan sellaista vääryyttä..
Mutta mikä saa toiset asettumaan muiden yläpuolelle? Oliko se oma erinomaisuus edes millään tapaa omaa saavutusta? Tulikohan sitä edes oltua niin erinomaisia kuin muisti väittää?
