keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Tarmokkaasti alkuun

Tänään paino näytti -2 kg :)

Ihan hedelmä-linjalla en ole mennyt, vaan olen syönyt myös rahkaa ja pieniä annoksia ruokaa, salaattia ja keittoja. Leipä ja höttöviljat+sokerit kuitenkin on poissa. Lähinnä kai tuo pätkiksen idea nyt sitten meni ohi sen hedelmä-linjan. Mieskin joutui siirtymään lähinnä kaurapuuro-linjalle, kun ei vatsa kestä hedelmien happoja (siksi hän sitä  "paastoa" ajattelikin kun vatsa on ollut huonona). Mutta kuitenkin tämän viikon yritän mennä oikein kunnolla tiukistellen, huomenna toinen pätkäpaastopäivä ja jos ensi viikolla sitten ruokapäivinä söisi jo vähän "normaalimmin"  (tarkoitan nyt kalorimääriä).

Voivoi.. minä niin toivon ettei tässä tule mitään uskonpuutetta vastaan..

maanantai 10. helmikuuta 2014

Pätkäpaastoillen

Yritin tehdä uutta blogia uuden projektin tiimoilta, mutta ei tunnu onnistunuvan, joten miksipä en jatkaisi tästä? Nolottaahan tämä myöntää näin julisesti, mutta..

Tässä on ollut sellaisia elämänvaiheita että kaikki energia on tainnut mennä lähinnä hengissä pysymiseen (vaikkakaan en ole kokenut tätä niiiiin raskaaksi, mutta luultavasti olen yrittänyt kuitenkin niin paljon relata, ettei esim. oman itseni hoitoon tai kodin hoitoon ole ollut minkäälaisia paukkuja)

Painoni on kivunnut aivan megalomaanisiin sfääreihin! En ole suostunut käymään vaa'alla pariin vuoteen. Tänään kävin. Kauhistuin :( 95,8 kg! En tunne olevani noin lihava! Tosin mitään en ole tehnyt painoni eteen aikoihin, osaksi siitäkin syystä että se aiheuttasi lisästressiä mitä en jossain vaiheessa kestänyt. Koko ikäni olen kuitenkin laihduttanut lukuunottamatta paria viime vuotta.

Olen kokeillut vuosien aikana vaikka mitä metodeja, olen myös paastonnut usein. Tänään aloitettiin miehen kanssa "pehmeä paasto", eli sovittiin että hedelmiä saa syödä, tärkeintä olisi saada esim. miehen vatsaongelmat kuriin. Jostain sitten tajusin kaivella tietoa pätkäpaastosta ja nyt se alkoi! Aikoinaan pätkäpaastoilin niin että olin yhden päivän viikosta syömättä, se kariutui siihen että joidenkin kuukausien jälkeen aloin olla todella kärttyisä paastopäivän illasta, ei vaan tsemppi riittänyt. Yritin myös kesällä perinteistä nestepaastoa joka sekin kariutui ennen alkua, en vaan jostain syystä saanut itseäni motivoitua?!

Aloitan nyt kuitenkin tämän projektin miehen kanssa kimpassa alkurykäyksellä, eli menköön nyt tämä ensimäinen viikko "paastoillen" ja ensi viikosta lähtien pätkien. Eli ajatus on 5:2 metodilla mennä, luulen että tsemppi kestää paremmin tällä kun kuitenkin jotain saa syödä, eli on jotain luvallista mitä voi laittaa suuhunsa, etenkin kun elämä on aika hektistä, joskus on helpompi kun ei mene ihan pelkillä nesteillä pitkää päivää liikenteessä.